Sami ja Joona keräilemässä evästä rankkaa viikonloppua varten Heinolan Citymarketissa
Perille saavuttiin yömyöhällä vain todetaksemme, että pitää kaivautua lumivuoren jälkeen sisälle
Kukkulankuningas.
Oven eteen oli kiertynyt noin metri lunta, joten jouduimme hieman lumitöihin ennen sisäänpääsyä.
Markus tutkii perjantai-iltana karttoja ja merkkailee tarkistettavia paikkoja lauantaita varten.
Sami nousi ensimmäisenä ja herätti muut.
Aamulla lähdössä tekemään maastokartoitusta lähimetsiin. Mukana matkassa oli myös Noppa-niminen koira.
Matkalla läheiselle Kukkolammelle ja lunta riitti.
Ryhmä totesi parinkymmenen metrin matkan jälkeen, että lumikengät olisivat olleet hyvät. Lassi kokeili edetä pyörimällä mäkeä alas.
Vihdoin Kukkolammella (oikealla).
Pidettiin pieni tauko samassa paikassa. Tauolla mm. kevennettiin varustusta.
Etenemässä kohti läheistä kalliota ja hauskaa oli.
Tetsausharjoituksia.
Ja samasta harjoituksesta myös liikkuvaa kuvaa.
Sää oli mitä parhain lähestyttäessä huippua. Metrinen lumihanki toi omat haasteensa nousuun.
Huipulla maisemat olivat hienot. Taustalla Kukkolampi.
Näkymä kukkulalta pohjoiseen
Takaisin mökillä juuri sopivasti lounasaikaan.
Sami lounastauolla. Lounaaksi syötiin puolilta päivin valkosipuli-yrtti-kanaa kierrepastalla sekä mietittiin johtopäätöksiä aamupäivän tutkimusmatkasta
Joona lounastaa.
Tavoitteena etsiä paikallinen lähde
Tarkistus karttaan ja työkalut mukaan. Aurinko häikäisee.
Lähde on hautautunut kalliolta tippuneeseen lumeen.
Lähde putsattu lumesta, jotta voi työkaluilla tarkistaa, onko mahdollisuuttakaan saada juoksevaa vettä.
Sami työstää.
Pitkäjärvellä.
Onkilammen kautta kiipeilemään.
Ansaittu kahvitauko Onkilammilla.
Paikkojen tarkistus Iso-Salmellisen ja Räpäkön välissä. Sami on rikki
Metrisessä lumihangessa on hankala edetä jopa ilman varusteita.
Lassi poseeraa mäen päällä
Lassi ja sami valmistavat perunamuusia. Lassi leikkaa perunoita Nikkei-veitsisarjalla.
Sami kuorii perunoita.
Lassi sytyttää saunaa Nikkei-veitsisarjalla.
Lassi syö suklaakonvehteja Nikkei-veitsisarjalla.
Herkullinen päivällinen tarjoiltavana.
Päivälliseksi valmistettiin nakit ja muusi salaatilla.
Ennen saunaa, ja sen aikana takkahuoneessa keskusteltiin lippukunnan vaeltajatoiminnasta, sen nykytilasta ja visioitiin tulevaisuutta. Myöhemmin keskusteltiin myös partioihanteista.