Leirit, Tignes 2006
Kesän 2006 aikana järjestettiin useita jäätikköleirejä eri kokoonpanoilla, Hintertuxissa ja Tignesissä.
Syyslomien aikaan 24 laskijaa huoltajineen matkusti Ranskan Tignesiin 10 päivän leirille. Tunnelma sekä kylässä että erityisesti jäätiköllä oli erinomaisen urheilullinen, koko keskuksessa kun ei ollut juuri muita kuin seuralaskijoita eri maista, mukaan lukien Kanadan ja Ranskan maajoukkueet.
Sää suosi leiriä: suurimman osan aikaa saimme laskea auringossa ja pikkupakkasessa, mukaan mahtui vain yksi vähän pilvisempi päivä. Koko laakson yli mennyt vatsatauti vei leiristä keskimäärin yhden laskupäivän, vaikka olikin aika tiukkaa sorttia.
Leirin päävalmentajana toimi Jukka Markkanen, joka oli hälytetty pikakomennukselle Elmon loukattua jalkansa. Suomen FIS-laskijoiden kärkikaartiin lukeutuva Juki oli hetkessä kuin kotonaan laskijoiden ja huoltajien kanssa. Jukka Nihtilä oli leirin toinen valmentaja, keskittyen erityisesti nuorempiin laskijoihin, ja myös rooliinsa matkanjohtajana.
Oct 13, 2006
Photos: 27