Oraviin saavuttua piti ryhtyä heti hommiin ja kuivata vuokraamamme kajakit niiden sisällä olleesta vedestä. Jos vuokraat itsellesi auton ei sinun tarvitse ryhtyä sitä ensitöiksesi pesemään, mutta vesivehkeissä on näköjään eri säännöt :-(
Kajakit lastattiin "taksin" kuljetuskärryyn. Eeroa ja Heikkiä lukuunottamatta muu sakki matkusti autossa Käköveden vesillelaskupaikalle (tai niinhän sitä aluksi luultiin).
"Kyllä kohta pysyy kiinni", tuumaa Heikki. Melontakeskuksen vastaanoton henkilökunta tuli vielä varmistamaan, että kajakit ovat kunnolla sidotut kuljetuskärryyn.
Vielä varmistellaan solmuja, jotta kajakit pysyvät takuulla kärryn kyydissä.
Kerrankin on taksissa tilaa!
Tarkka, mutta rauhallinen taksinkuljettaja.
Kuljetuskärrystä meni rikki pari kannatinta ja siksi taksinkuljettajan piti pysähtyä matkalla korjaamaan vauriot.
Vaurioituneet osat korjattiin parilla tien vierestä löydetyllä oksan kappaleella.
Kommellusten kautta saavuttiin viimein Kirkkorantaa, jossa pantiin heti leiri pystyyn.
Taivas melkein peittyi välillä "rastaanrintapilviin". Vastaranta on Vaajasalon n. 7,5 km pitkää saarta.
Eero sanelemassa tiukkana kuluneen päivän tapahtumia ja kommelluksia.
Elowehnä (ei siis Elovena-kaurapuuro) maistui illallisen valmistumista seuratessa.
"Tuohon mahtuisi varmasti kaikki retkiremmiläisten rensselit ja sapuskat kerralla", tuumivat Roope ja Eero.
Kirkkorannan leirimme järven suunnalta katsottuna.
Heikki sahaa lisää polttopuita keittokatoksen nuotioon.
Sieniherkut odottamassa pannuun pääsyä.
Sienet valmistuvat Tumen trangiassa. Pilvet väistyivät pikkuhiljaa taivaalta ja ilta-aurinko pääsi valaisemaan Kirkkorannan leiriämme.
Välillä pilvet peittivät Kirkkorannan iltataivaan. Tässä vaiheessa Eero ajoi autonsa viralliselle pysäköintipaikalle.
Alkuperäisen melontasuunnitelman mukaan meidän olisi pitänyt meloa vasta huomenna tuolta kuvan keskellä näkyvän Syväsalmen kautta tänne Kirkkorantaan ja jatkaa täältä edelleen Pitkäsaareen.
Pilvet lipuivat loppuillasta koilliseen ja huomiseksi oli luvattu kaunista ja suhteellisen lämmintä melontasäätä.
Soturi on soturin näköinen vaikka sitten ruoan laitossa.
Saimaalla on vesi todella matalalla tänä kesänä.
Petri, Roope ja Tume ovat lähdössä yömelonnalle.
Roope on jo valmis lähtemään.
Ilta on jo hämärtynyt, mutta vastarannalla olevat Vaajasalon rantakalliot näkyvät aika hyvin ainakin parinkymmenmetrin päästä katsottuna.
Retkiremmi viimeisellä Kirkkorannan iltatulilla.
Sunnuntaiaamu valkeni aurinkoisena. Kaunis ilma pitää mielen iloisena.
Elokuun loppupuolen lempeitä aamuja tyynellä järvellä. Vastapäätä on Vaajasalon saari.
Aamuinen panoraama Kirkkorannasta Vaajasalon suuntaan. Ukonvuori on kuvan oikeassa reunassa olevasta reimarista hieman ylöspäin.
"Aamu-uinti piristää", tuumii Heikki.
Oravin Melontakeskukselta saadut muoviset melontakartat olivat todella käyttökelpoiset ja kestävät.
Retkiremmin reissujen ensimmäisen päivän aamiainen on ollut aina munia ja pekonia. Perinteistä on pidettävä kiinni ja onhan se hyvää.
Nyt aloitetaan tavaroiden lastaus kajakkeihin. Tume testaa ovatko jalkatuet kohdallaan vai pitääkö niitä vielä säätää.
Seppo on jo vesillä ja odottelee muita.
Taistelupari Sundman & Örthén aloittamassa melontaurakkaansa.
Eero ja Petri melomassa kohti Ukonvuorta.
Eero ja Petri saapumassa Ukonvuoren laituripaikalle.
"Ei tossa mitään kivikautista kalliomaalausta näy", toteavat Eero ja Petri.
Retkiremmi valloittaa kokonaan Ukonvuoren laituripaikat.
Petri ehti ensimmäisenä Ukonvuoren kalliomaalauksesta kertovalle infotaululle.
Muutkin lompsivat lopulta infotaululle.
Infotaulun mukaan maalaus onkin huomattavasti korkeammalla kuin mitä kuvittelimme, sillä Saimaan vedenpinta oli maalauksen tekohetkellä huomattavasti korkeammalla kuin on tänä päivänä. Siis ei muuta kuin kiipeämään ylempänä olevalle puoliluolalle.
Ukonvuoren puoliluola häämöttää jo.
Tume tutkii maisemia.
"Missä ihmeessä ne maalaukset on", tuntuvat Petri ja Heikki ajattelevan.
Maalaus on ollut alunperin näin kirkas, mutta ajan hammas ja aurinko on haalistanut sitä niin paljon, ettei Retkiremmillä ollut valitettavasti tarpeeksi näkökykyä sen hahmottamiseen.
Tällainen on Ukonvuoren puoliluola. Meistä se on kyllä enemmän jonkinlainen lipalla "varustettu" kallionkolo.
Ukonvuoren huipulle johti aika kulunut polku.
Ukonvuori on muutamaa kallionnyppylää lukuunottamatta lähes kokonaan metsän peittämä ja sen vuoksi näköalat sieltä eivät ole kovin hääppöiset.
Retkiremmi Ukonvuoren huipulla. Olikohan silloisilla luolamiehillä paremmat näkymät sieltä kuin meillä nyt?
Takana häämöttävä Ukonvuori kalliomaalauksineen jää taakse ja nyt melotaan lounaalle Laajakaaren tuli-/telttapaikalle.
Nyt on saavuttu Laajakaarteen leiri-/nuotiopaikalle.
Laajakaarteessa on mukavat auringonottokalliot.
Kajakit ja kanootit on nostettava ylemmäs, jotta muutkin pääsevät rantautumaan.
Laajakaarre oli ainoa paikka kansallispuistossa, jossa kohtasimme kasvokkain muitakin melojia.
Laajakaarteen jälkeen suunnataan kajakkien keulat kohti Pitkäsaarta. Tässä ollaan kuitenkin vielä Kotaselällä.
Kotaniemen kohdalla vedettiin vähän henkeä.
Kotaselältä tultiin Kuhavedelle Kuhasalmen kautta. Edessä kuvan keskellä näkyvä luoto on Kuhakivi.
Tumen kajakissa olevan Roopen gps:n mukaan Pitkäsaareen on linnuntietä matkaa 2 km 590 m.
Vasemmalla on kansallispuistoon kuulumaton yksityisalue. Keskellä näkyy Peukalosaari, jonka oikealla puolella olevasta Vierussalmesta pääsee Pilpan kanavalle. Me käännyimme edessä näkyvän niemenkärjen jälkeen vasemmalle kohti Pitkäsaarta.
Pitkäsaaressa oli kajakeille kunnolliset säilytyspukit. Kuvasta näkee, miten paljon pitempi Eeron ja Petrin käyttämä kajakkikaksikko on verrattuna viereisiin yksinmelottaviin.
Saimaan puhtaissa vesissä kelpasi uida.
Mielipiteiden vaihtoa Pitkäsaaren leirin illallispöydässä.
Välillä käytiin ongella ja saatiin jopa saalista. Miller-olutpullon korkki löytyi tulipaikan vierestä. Oli jäänyt joltain edelliseltä yöpyjältä, vaikka kaikki roskat pitäisi kansallispuistojen sääntöjen viedä mukanaan eikä jättää jälkeensä.
Pitkäsaaren infotaulussa on moottorivenekieltoaluetta lukuunottamatta todella vanhaa tietoa mm. tuli-, leiri-, laituripaikkojen sekä viranomaistietojen osalta (suuntanumerot muuttuivat mm. v. 1996). Käyköhän siellä koskaan Metsähallituksen edustaja tarkastamassa asioiden paikkansapitävyyttä?
Onkiminen jatkui kauniissa elokuun illassa.
Ilta-aurinko värittää Kuhaselän itärannan maisemaa.
Vielä pitäisi onkia muutama ahven lisää iltapalaksi.
Kyllä Petri ja Roope yrittävät kovasti, vaikka kalat tuntuvat olevan laiskalla syöntipäällä.
Eero kuvaa ja Seppo katselee väsymättömiä onkijoita.
Heikki ja Seppo saivat Pitkäsaaren ainoan puisen laverin telttansa aluseksi.
Eero, Petri, Roope ja Tume joutuivat tyytymään luonnonmukaisempiin telttojen alusiin.
Petri ja Roope saivat loppujen lopuksi ongittua pari ahvenen sinttiä lisää iltapalaksi.
Chef Seppo valvoo tarkkana affenten kypsymistä.
Auringonlasku Kinkonselällä.
Sininen hetki Pitkäsaaressa.
Nyt ollaan lähdössä melomaan kohti Pilpan kanavaa. Taustalla Mäntysalon pohjoisrantaa.
Tuolla jossain pitäisi olla se luolamiehen tekemä maalaus. Ei me kyllä mitään nähty. Olimme varmasti liian kaukana. Olisi ehkä pitänyt rantautua ja kiivetä kivenmurikoiden päälle etsimään sitä.
Näkeekö Petri sittenkin jotain maalauksen tapaista noissa kivenjärkäleissä?
Seppo ja Heikki melomassa Lauttaniemen (kuvassa vasemmalla) ja pienen nimettömän luodon välistä kohti Pilpan kanavaa.
"Sitten menen kanavaan", tuumaa Eppu Nor...eikun siis Roope.
Eero ja Petri odottelevat sulussa vedenpinnan nousua Ruokoveden tasolle.
Ruokoveden puolella käytiin vain kääntymässä.
Lounas päätettiin syödä Pilpan kanavalla. Heikki ja Seppo odottelevat siellä muita. Eero ja Petri kurvaavat kanavan vieressä olevaan pienen saareen saaren rantaan, jossa Roope avittaa kajakin nostossa. Tume odottelee vuoroaan vähän kauempana.
Matalan veden aikana Pilpankoski ei ole ihan siitä mukavimmasta päästä laskea. Jos kajakin pohja on jo valmiiksi ohut niin taitaa vesi tulvia sisään laskun jälkeen :)
Tämä liru taitaa olla Pilpankosken itäinen haara. Vesi on virrannut varmasti tässä uomassa ihan eri malliin ennen kanavan valmistumista.
Pipan kanava. Oikealla Petrin takana on lounaspaikkamme. Pilpan kosken kuohuja näkyy kuvan oikeassa laidassa.
Eipä ollut liikenne enää elokuun loppupuolella kovin vilkasta Pilpan kanavassa. Nähtiin kuitenkin tämä vene, joka oli menossa Lappeenrantaan.
Lounas valmistuu kivien alla olevissa HotPack -pusseissa, todella kätevää.
Kylmä vesi ja suljettu ruokapaketti HotPack -pussiin, ja kemiallinen reaktio huolehtii lopusta. Valmista sapuskaa kätevästi ilman trangiaa tai nuotiota :-)
Pilpasta melottiin vielä katselemaan, miltä Mäntysalon pohjoispuolella oleva luontopolku näyttää. Matalla oleva vesi oli tuonut normaalin vedenkorkeudessa piiloon jääneet kivet lähes pinnan tasolle ja siksi niitä piti väistellä ennen rantautumista.
Peikkoja oli vain tässä infotaulussa :-)
Tästä se alkaa!
Mitä sieltä löytyy?
Tämä kaveri tavattiin hieman myöhemmin. Kepillä koskettaessa se livahti heti sammalten sekaan. Ei ole muuten käärme vaan vaskitsa eli jalaton lisko.
Luontopolku alkaa olla finaalissa, mutta se oli kaikkien mielestä pisin 3,8 km:n matka ikinä.
Liikunnallispainotteisen päivän jälkeen ruoka maistuu kaikille.
Se on Chef Sepon spessu!
Toiset tekee ruoat ja toiset tiskaa.
Viimeinen ilta Pitkäsaaren paratiisileirissämme. Petri on päättänyt yrittää vielä narrata ahvenia iltapalaksi.
Meloimme Pitkäsaaresta lähdettyamme n. 1,5 km takana näkyvää laivaväylää pitkin, joka kääntyi sitten täältä katsoen vasemmalla näkyvän Loikansaaren taakse.
Lähestymme pikkuhiljaa Pientä Kolovettä, mutta sitä ennen käydään syömässä lounas Pyylinojalla.
Pyylioja oli tähänastisista paikoista kehnoin leiripaikka. Onneksi ei tarvinnut jäädä kuin lounaalle.
Matalla oleva vesi näkyy erityisen selvästi Pyylinojalla.
Pyylinojan rannat ovat varsinaista Näkin peltoa ainakin näin matalan veden aikana. Vasemmalla näkyviä Eeron ja Petrin sekä Heikin kajakkeja ei voitu meloa rantaan asti, vaan melojien oli astuttava kajakeista haisevaan mutaan ja vedettävä kajakit sitten rantaan.
Karua ja kivikkoista Pyylinojan tulipaikkaa. Taustalla telttaansa kokoavat saksalaiset nuoret olivat viettäneet yönsä täällä. Alueella ei ole mitään muuta tasaista paikkaa laavun lisäksi kuin kaksi puista teltan alustaa. Onneksi ei jouduttu yöpymään täällä.
Kovin on kolkonoloinen keitto-/tulipaikka. Jo aika kulahtaneen oloisessa laavussa voisi kuitenkin hätätilassa jopa yöpyä
Kaunis elokuinen päivä, kahvi, sikari ja jotain muuta toisessa kuksassa
Nyt ollaan tultu takana näkyvän "über"-kivikkoisen salmen läpi Kerma-nimiseen matalavesiseen lahteen, mutta edessä on vielä "pahempaa".
Missähän se Ruokovirran suu oikein on? Aivan oikein tuolta kuvan oikeassa laidassa näkyvän järviruokomeren vasemmalta puolelta se alkaa, vaikkei heti siltä näytä. Kajakin edessä näkyvä maa ei kuulu enää kansallispuistoon.
Ruokovirran melottavissa oleva osa on kapea kuin järviruo´on korsi. Virta on molemmilta puolin kajakkia vain parikymmentäsenttiä syvä. Kajakin oikealla puolella oleva alue on vielä kansallispuistoa, mutta se päättyy siellä missä edessä olevat kajakit näkyvät.
Onneksi kirkas vesi ja reimareina toimivat kepit auttavat selviämään pahimmista vedenalaisista kivistä.
Vasemmalle kääntyvän mutkan takana virta näyttää levenevän.
Kansallispuisto on jäänyt ja virta leveni selvästi, mutta...
...sitten se sukelsi taas järviruokometsään.
Edessä olevan Ruokovirran ylittävän sillan alituksen jälkeen alkavat avarammat melontavedet.
Sillan toisella puolella oleva Ruokosalmi on tässä kohtaa vielä aika matala ja kivikkoinen.
Kuten kuvasta näkyy, ei sillan rakenne näytä kovin luotettavalta. Ei kannattane ajaa sen yli kovin raskaalla ajoneuvolla.
Juoma- ja patukkatauko Sourunmäen "rannalla"
Kapea ja pitkä Ruokosalmi jäi taakse ja nyt meloskellaan selällä. Säät ovat kuitenkin suosiolliset ja vastakkainen tuuli aika leppoisa, joten melonta sujuu mukavasti ilman suurempia rasituksia.
Kajakin keula osoittaa seuraavaan yöpymispaikkaamme Hoikansaareen.
Hoikansaaren pohjoispuolelle ei näytä ainakaan tältä etäisyydeltä olla kovin helppoa rantautua.
Etelä- ja länsipuolelta löytyikin hyvät rantautumispaikat.
Petri on löytänyt mukavan vedenalaisen kiven istuimekseen. Selvää rantapoika-ainesta ;-)
Välipalaksi keksejä, juustoja ja kahvia. Roope ja Tume pystyttivät telttansa tällä kertaa kalliolle. Isojen kivien ansiosta se pysyi hyvin paikallaan.
Ruokaperäiset Hoikansaaren läntisillä kallioilla elokuun loppupuolen lämpimässä iltapäivässä.
Hoikansaaressa kasvoi monin paikoin värikästä pallerojäkälää.
Puolukkaa ja pallerojäkälää
Tuleeko tosta mitään kunnon kuvaa?
Tume kokeilee saako nykyaikaisilla tuluksilla sytytettyä kiehisiä?
Kipinät kyllä sinkoilevat, mutta kaarnanpalaset eivät vain syty. Tarvitaan lisää harjoittelua.
Järvi tyyntyy ja illan hämy laskeutuu leiriimme.
Chef Seppo paistaa illan päätteeksi kaikille vielä jäöliruoaksi räiskäleen.
Aamu valkeni Hoikansaaressa pilvipoutaisena, tyynenä ja suhteellisen lämpimänä. Aamutoimien jälkeen puretaan leiri ja lähdetään melomaan kohti Pyttyvedellä sijaitsevaa Kauko-Lienan saarta.
Hoikansaaren etelänpuoleisesta jyrkästä kallioseinämästä näkee hyvin Saimaan voimakkaat vedenkorkeuden vaihtelut.
Viimeinen lähtöaamun kuva Hoikansaaren hienosta leiripaikastamme.
Tuonnepäin olisi matka. Kuvan keskellä, oikeassa laidassa olevan järviruokoalueen jälkeen käännetään kajakkien keulat jyrkästi oikealle kohti Hyväsalmea.
Hyväsalmen sillalle melottiin melkoisen nopeasti.
Nyt tultiin Pukkelolahden perukkaan, josta kajakit kannetaan Risukannanharjun yli sen toisella puolella olevalle Ahvenlahdelle.
Yksinmelottavat kajakit kannetaan ensin harjun yli. Eeron ja Petrin kaksikko on sen tavaratiloissa olevine rensseleineen ja ruokineen sen verran painava, että kaksi kantajaa ei ihan riitä.
Ylämäessä pitää jo hieman punnertaa.
Eeron ja Petrin tukevahkon kaksikkoleidin kantaminen panee raavaankin miehen huohottamaan.
Tatit vaan talteen tuumaa Seppo.
Heikki ja Pyttykivi
Tume ohittamassa Pyttykiveä.
Tuon etuoikealla olevan saaren täytyy olla se Kauko-Liena?
Perillä Kauko-Lienassa ja heti ruoan laittoon. Saarella on edelleen jäljellä se nimimerkki Turhankävelijän melontakertomuksessa mainittu rakennuksen raunio, tai mikä se sitten lie onkaan.
Pitkä, kapea ja matala Pyttyveden Kauko-Liena kapenee vielä tästäkin kun vesi on korkeammalla.
Meloessa tuli hiki.
Panoraamaa Kauko-Lienan leiristämme.
Tämä wc-istuin jäi testaamatta.
Kauko-Lienan itäistä rantaa. Veden pinnan normaalikorkeudessa olisimme päässeet kajakilla metsään saakka. Saaren pinta-ala kasvaa varmasti useilla sadoilla neliömetreillä kun vesi on näin matalalla.
Aina kannattaa yrittää vaikkei saisikaan mitään.
Yrittänyttä ei laiteta ja sitkeys palkittiin. Seppo opettaa muille, miten kala perataan oikeaoppisesti.
Sininen taivas, valkoiset poutapilvet ja illan tyyneyteen vaipuva Pyttyvesi.
Roopen kajakki Kauko-Liena-saaren illassa. Tyyni Pyttyvesi, ilta-auringon värjäämät pilvenlongat ja järvenrannan metsät. Mitäpä sitä muuta meloja maisemalta kaipaa.
Roope lipuu kajakillaan pitkin Pyttyveden tyyntä pintaa.
Petri ja Tume jaksavat vielä yrittää.
Edessä oleva pyöreä saari on toinen Rauniosaarista. Näin matalan veden aikana saareen on melkein mahdotonta rantautua sen kivikkoisen rannan takia ainakin Petrin ja minun kaksikolla.
Tume luovutti, mutta Petri jaksaa vielä yrittää.
Eero katselee epäluuloisen näköisenä kokkien touhua.
Ongittujen ja perattujen kalojen kanssa syödään sienet, jotka Seppo löysi samalla kun kantoi kajakkeja Risukannanharjun yli aiemmin päivällä.
Etummainen Rauniosaarista auringonlaskun aikaan. Kuvassa näkyy nyt hyvin millaisia ovat sen rannat matalan näin veden aikana.
Auringonlasku Pyttyselällä.
Kauko-Lienan utuinen lähtöaamu
Lounastauko Saunasaaressa
Koko aamupäivän taivaan peittäneet sumupilvet hälvenivät puolen päivän kieppeillä.
Korkeasaaren (ei siis se Helsingissä oleva eläintarhasaari) ja Jänissalon välinen salmi.
Päivän aikana pilvilautat tihenivät ja Kangasvirralle saavuttaessa näytti jo siltä, että alkaisi satamaan. Tumen pään kohdalla olevat kivet ovat nimeltään "Osinkokivet".
Pilvilautat olivat hajonneet jo ennen saapumistamme Oraviin ja luvassa oli kaunis ilta.
Eero ja Petri lipumassa rantaan.
Sieltä se nousee vähän isompikin vehje.
Melominen päättyi tämän kesän osalta tänne.
Yöpymispaikassa ei ollut valittamista. Paikka oli vimosen päälle hyvä, vaikka aika hintava jos vertaa vaikka Kilpisjärvellä vuokraamiimme vastaaviin huviloihin.
Maljat tämän reissun päätökselle. Fiilikset olivat koko ajan korkealla ja ilmat olivat loistavat, mikä näkyy äijien kasvojen ja käsivarsien rusketuksesta (tai paremmin ehkä punoituksesta).
Melontareitti
