Tästä se alkaa, matka kohti tuntematonta Valkovenäjää Katajanokan terminaalista torstai-iltana 4.6 2009. Reissussa mukana omat tytöt Deco ja Kira sekä unelmavävy Vito sekä joka paikan apuna ja tukena Niina.
Aamupysähdys Liettuassa ennen Vilnaa. Tallinasta lähdön jälkeen nukuttiin siis kahden rajanylityksen verran.
Niina ja ensimmäiset Miliisit taustalla.
Matkaa tehtiin rauhallisissa merkeissä. Autossa mukana 23 ihmistä ja 30 koiraa.
Vilnassakin oli tehty jo paljon talojen peruskorjauksia, kummasti se vanhakin komistuu kun saa hiukan pakkelia pintaan.
No tässä oli tarkoituksena sihdata kerrostalon uskomattoman kokoisia terasseja.
Hiukan erilaista kerrostalo muotoilua.
Kumpikohan on auki aamusta iltaan, ruokala vai AIDSkeskus?
Ja Vilnan ratapihaa.
Löytyihän Vilnasta vielä vanhaakin korjaamattomia taloja.
Ainoa kuva jonka uskalsin ottaa Valkovenäjän rajalla. Tätä ennen oltiin ohitettu sähköaidat ja valvontakamerat. Tässä tönössä oli eläinten rajanylitystä valvova täti.
Kyllä meitin Kirpanderikin osaa rauhoittua.
Sitten ollaankin jo Valkovenäjän maaperällä.
Taustalla näkykiin jo ensimmäiset sadepilvet.
Tässä meitin menopeli joka ei jättänyt meitä pulaan huonommallakaan sorataipaleella.
Ja seeprapeiton alla matkusti Vito jonka alapuolella tytöt (me ihmiset istuimme sitten käytävän toisellapuolella).
Minikeittiö josta sai matkanaikana kuumaa vettä kahvia tms. varten, oli muuten kätevää.
Alakerrassa matkustivat isot koirat isoissa häkeissään. Oikealla reunalla oli mm. kolme tanskandoggia.
Yläkerrassa matksutivat sitten pienemmät koirat pienemmissä häkeissään sekä ihmiset.
Häkit oli kiinnitetty tiukasti etteivät päässeet liikkumaan kovemmassakaan kallistelussa. Turvallisuus ennenkaikkea, siinnä ei tingitty.
Näin mukavasti Niina matksuteli, kirjan kanssa matka taittuu siivin silloin kun ei maisemissa ole katselemista. Jokaisella oli käytössään kaksi penkkiä (esim tässä paikat 43 ja 44), joten ahdasta ei ollut.
Näitä ällistyttävän kokoisia peltoja katsellessa mietti minkälaista olisikaan Ukrainassa jonka sanottiin olevaan Neuvostoliiton vilja-aitta. Täytynee lähteä ensi huhtikuussa katsomaan...
Tässä sitten ensimmäiset Valkovenäläiset lähiökerrostalot. Ei kovin tuoreita taloja.
Kuten tässäkin niin kaikkialla muuallakin erilaiset ja -kokoiset viheralueet olivat moitteettomassa kunnossa. Ei tietoakaan kotimaisesta "vähän-hiukan-sinnepäin" viheralueista joissa kasvaa mitä erilaismepia taimia ja rikkaruohoja.
Vanhaa korjattiin ja uutta rakennettiin joka puolella. Eikä mitään tylsiä perusbetoninharmaita laatikkotaloja vaan hiukan väriä ja erilaisia muotoja.
Mietitytti täälläkin (kuten Moskovassa) että minkähänlaisia taloyhtiönkokoukset mahtavat olla? Naapurikytääjän paratiisi?
Yksi monista kirkoista.
Ei niin onnistunut kuva jääluisteluareenasta (en kyllä tiedä mitä seinässä lukee mutta oli siinnä taitoluistelijan kuva).
Kaistoilla oli tilaa. Ainakin vielä, parin vuoden päästä voi olla erilalista.
Kenellekköhän on tarkoitettu tuo merkki mustista laseista (veikkaisin että sillä tarkoitetaan sokeita), sillä muualla niitä ei näkynyt.
Ne viheralueet...
Etualalla näkyvä koroke oli rakennettu tien molemmin puolin ja veikkaisin että tässä oli ollut jonkinlainen ohimarssi. Jos joku osaa lukea mitä banderollissa lukee niin voisi kertoa oliko veikkaukseni oikea.
Tässä meidän hotellimme, Hotel Belarus ja kolme tähteä (voi tietysti kysyä että kenen mittapuun mukaan kolme tähteä).
Tässä ei suinkaan mene hautajaissaattue vaan hääsaattue joita sitten olikin kymmeniä ellei jopa satoja. Joko yleisin vihkipäivä on perjantai tai sitten oli jokin yleinen juhla/vuosipäivä. Hääparien kuvauksia näimme reilun tunnin kävelyreissulla toistakymmentä.
Hääparin autot oli koristeltu tällaisilla.
Hotellin viereisessä talossa tehtiin myöskin peruskorjauksia. Silmiini pisti työntekijöiden puutteellinen työturvallisuus, tai oikeestaan eihän sitä ollut ollenkaan.
Ohitukset hoituu parhaiten kulmassa, turvavaljaat, tellingit tai kaiteet ovat ihan yliarvostettuja turhakkeita...
Kamojen purkaminen hotellin pihalla.
Karvakorvatkin olivat uteliaita että mihinkäs sitä nyt tultiin.
Hotellihuone olikin sitten suoraan Neuvostoliitosta.
Alkuperäisessä kolmen tähden kuosissa...
No koirat ainakin saivat rauhassa meuhkata, eipä niiden jäliä olisi mistään huomannutkaan.
Sen verran oli kavereilla energiaa purettavana ettei yksikään yhteiskuva podengopaineista onnistunut kunnolla.
Aina joku oli sen verran liikkeessä ettei alienista erottanut.
Ja tässä perjantai-illan sankarimme, paikallinen lukkoseppä-huoltomies-mikälie. Ylinäppärinä onnistumme lukitsemaan itsemme hotellihuoneeseen ja erinäisten kommunikaatio-ongelmien jälkeen pääsimme kuin pääsimme ulos. Kiitos Mailille tilanteen nopeasta hoitamisesta!
Näkymä hotellihuoneestamme. Kerroshan oli 20 ja turvallisuudesta taas sen verran että eipä ennen tällaisessa kerroslukemassa ole saanut ikkunaa avattua selälleen. Mutta täälläpä sai, mikä se turvallisuus on?
Edelleen näkymiä huoneestamme.
Kuten vieläkin.
Ja vielä, heh.
Tässä kuva hotellistamme kun olimme koirien kanssa kävelemässä jokirannassa.
Niina ja Vito poseeraavat joenrannalla. Mikä joki menee Minskin halki?
Tässä ollaan sitten jo lauantaina näyttelyssä. Kuten näkyy niin aurinko paistaa, tuuli oli kyllä voimakas ja kylmä. Yllättäen sitten paloinkin.
Tällaisia kuusikulmaisia telttoja oli paikallisilla, mistähän näitä saisi tilattua? Olivat aikas näppärän oloisia ja tosi tilavia.
Yleiskuvaa näyttelyalueelta. Kehät olivat isoja, asfalttipohja jossa hienoa hiekkaa eli liukkaita.
Yleiskuvaa näyttelyalueelta. Taustalla jonkinlaisia urheiluhäkkejä (moukari?)
Yleiskuvaa näyttelyalueelta. Suursnautserin pöyhijät olivat vetäneet jatkoroikat läheisesta urheiluhallinkorjaustyömaalta. Harvemmin sitä tulee nähtyä föönin laulavan ulkonäyttelyssä.
Yleiskuvaa näyttelyalueelta.
Yleiskuvaa näyttelyalueelta. Paikalla oli muutama tarvikemyyjä joiden hintataso ei ollut mitenkään erityisen edullinen (sheltinkokoinen häkki 100€). Huomasi kyllä tavaravalikoimasta että oltiin hiukan suoraviivaisemman toiminnan maassa, näin meinaan ensi kerran livenä mm. sähköpannan.
Mukaan oli tullut myös irtokoira jota ei paljoa häirinnyt maailman melske. Mitäs pidät tuoleista, kestääkö istua?
Armeijan kaverit olivat myöskin menossa mukana. Heillä oli mitä erilaisempia koiria, saksanpaimenkoirista pieniin karvakasoihin (en tunnistanut edes suuntaa antavasti rotua). Ja niitäkin kunnostettiin tunnollisesti ennen kehään menoa.
JOO, ja tässä sitten kyseisen urheiluhallin WC. Eka kerralla meinasin hiukan uudelleenlaatoittaa... Ensimmäinen pulma oli että kumminpäin tähän mennään, naama vai peräpeili oveen päin? Ovissahan ei lukkoja ollut, tietenkään. Päädyin siihen että peräpeili oveenpäin on parempi vaihtoehto, sillä silloin voi tarkkailla jos tuolta rööristä vaikkapa joku rotanpuolikas kurkistelisi niin ei ainakaan hanuriin pääsisi purasemaan.
Lähempää en enää iljennyt ottaa kuvaa... Toinen käytännönkysymys nousi esiin että kun paperit heitetään tuohon roskikseen niin vedetäänkö tuo, hmm allas joka kerta?
Löytyipä paikalta myös yksi lakelandinterrieri pentuluokasta. Valitettavasti luettelon tiedot tämän koiran osalta olivat kyrillisinkirjiamin joten tarkemmat tiedot puuttuvat.
Sunnuntaina sitten unimaistuikin jokaiselle.
Eikä sitä sitten huomaa vaikka korva hiukan runtussa onkin.
Bensaa olisi voinut tuoda tullessaan jonkun litran sillä ei se ainakaan hinnalla ollut pilattu. Yhdella eurolla sai reilut 4000 paikallista ruplaa ja kun litra 95 maksoi 2350 paikallista ruplaa eli reilut 50 senttiä ei "harmistuksesta" meinannut loppua tulla.
Tällainenkin ostosparatiisi löytyi. Aikaa ei valitettavasti ollut kuin pikaiseen läpijuoksuun joten vaikka vakaana tarkoituksena oli saada törsättyä kaikki taskussa oleva paikallinen valutta niin silti sitä jäi yli 80 000. Täytynee siis lähteä toistekkin, ettei mene rahat hukkaan ;o)
Tämän niminen oli ostoskeskus.
Ja paikallista lähiötunnelmaa.
Takaisin Viroon asti päästiin ennenkuin paikallinen virkavalta pysäytti karavaanin jossain Pärnun ja Tallinan välillä. Vaan kun kaikki virkavallan kiinnostuksen kohteena olleet asiat olivat kunnossa niin matka jatkui taas.
