Ylipuutarhuri Matti Tuominen esitteli meille puutarhaa. Kultarannan kukoistuskausi alkoi sen ollessa Alfred Kordelinin omistuksessa, tässä Tuominen seisoo Kordelinin patsaan vierellä
Meitä oli mukavankokoinen joukko koolla nauttimassa Kultarannan lempeästä kesäillasta.
Kultarannan muotopuutarha on melkoisen ainutlaatuinen Suomessa. Hoikat pylväspoppelit seisovat rinta rinnan.
Pylväspoppelien oksat kaartuilevat hauskasti.
Aurinkokellokin on peräisin Kordelinin ajalta. Kultaranta on aika hyvin säästynyt ilkivallalta mutta jonakin keväänä aurinkokello on ongittu ylös rantavedestä, jonne joku hyväkäs sen oli talven aikana viskaissut.
Kovin paljon ei vielä tähän aikaan vuodesta ole kesäkukkaistutuksia tehty.
Tämä patsas on Lohdutus nimeltään, ja takana näkyvä lehtipuu on punatammi jonka toi tuliaisina 1930-luvulla Kultarannassa vieraillut Konstantin Päts joka 30-luvun lopulla oli Viron presidenttinä.
Huiman värikkäät puistoatsaleat kukassa.
Mitäköhän miehellä mielessä?
Mukavat näkymät Naantalin kirkon suuntaan.
Suihkulähde graniittilinnan edustalta nähtynä.
Kompostikasat olivat myöskin vaikuttavia; yhden vuoden puutarhajätteet kasataan yhteen kasaan, joka sitten saa maatua kolmen vuoden ajan.
Kasvihuoneissa kasvatetaan koristekukkia ja syötävää.
Tässä kasvaa Kultarannan väelle herkkuja.