Päivät starttasivat lauantaina kyläretkillä. Kaksi linja-autollista täyttyi iloisista paikalliskehittäjistä kun tutustuttiin Venetmäen, Paltasen ja Siikamäki-Peiposjärven kyliin.
Nämä kuvat ovat Siikamäki-Peiposjärven retkeltä, tässä retkiemäntä Tuula Eloranta joka sunnuntaina toimi myös seminaarin juontajana.
Maire Leikas kertoi Nikkarilan metsäkoulusta kun kuljimme kauniiden harjumaisemien läpi Siikamäelle. Nikkarilassa on 350 opiskelijaa ja se on Suomen toiseksi vanhin metsäoppilaitos. Tuula Eloranta on oppilaitoksen entinen oppilas.
Kyläyhdistyksen puheenjohtaja Peter Hartwig ja vaimonsa Anu ovat muuttaneet kylään vasta vuosi sitten. Samalla he toivat keittiötarpeiden maahantuontiliikkeensä Pieksämäelle isompiin tiloihin.
Sopraano Eilamaria ja Lassi Leskinen asuvat tilalla, joka on ollut Eilamarian suvussa vuodesta 1721. Astamyrsky kaatoi pariskunnan metsästä yli 3 000 m3 puuta.
Peiposjärven koululla meitä otti vastaan koulun pitkäaikainen opettaja Anneli Tams joka eläkepäivinään edelleen osallistuu kylän toimintaan muun muassa pyhäkoulun opettajana ja Tarinatuvan aktiivina. Koulussa on nyt 27 oppilasta mutta määrä on kasvussa. Esikoulussa on 7 oppilasta ja esimerkiksi tänä vuonna on kylälle syntyy ainakin 7 lasta.
Koulu täytti viime vuonna 110 vuotta ja rakennuksessa toimii myös ryhmäperhepäivähoito Pikkupeippo. Pienen koulun hyvinä puolina Anneli Tams pitää luonnonläheisyyden ja sen, että kaikki tuntee toisensa. Majojen rakentaminen, perunanviljely ja marjojen poimiminen tulevat koululaisille tutuiksi.
Seurantalon kuuluisan Kuusibaarin kuusi jäi onneksi pystyyn vaikka takana oleva pienempi kuusi kaatui Astamyrskyssä.
Kahvitauko seurantalossa.
Upi Leikas soittaa vuosittain seurantalon Nostalgiailtamissa ja esittää nytkin pari laulua.
Tanssimassa etualalla Pohjois-Karjalan kyläasiamies Tuomo Eronen ja Tuula Eloranta.
Virpi Kuvaja-Köllner, Risto Rautiainen ja Riikka Kinnunen kertoivat eKylä-hankkeesta. Hanke toimii Saksassa, Itävallassa ja Suomessa, Suomen hallinnoija on Diak ammattikorkeakoulu. Siikamäki-Peiposjärvi on mukana kokeilukylänä. eKylä-hankkeessa käytetään tietotekniikkaa ja kerhoja kyläläisten hyvinvoinnin ja palvelujen kohentamiseen.
Seurantalon pihassa.
Asta-myrskyn jäljet.
Matkalla luovutettiin kylän kehto nuorelle yrittäjäpariskunnalle. Nuorimmaisen pojan ristiäiset ovat seuraavana päivänä.
Siikamäen saha valmistaa koivusta muun muassa parkettilattioiden aihioita. Puu saadaan 150 km säteellä sahasta. Paikalla oli myös muita yrittäjiä: maaseutukylän yritystoiminta on monipuolista!
Sahuri, lemmikkieläinhoitolan hoitaja, raskaan autokaluston korjaaja ja kuljetusyrittäjä.
Iltajuhlassa palkittiin Etelä-Savon vuoden kylä Rönkönvaara-Lapinlahti.
Illan esiintyjä Halkokummun harrastajateatterin musiikkiryhmä sai paljon kiitosta sekä musiikillisista että näyttelijätaidoista.
Henna ja Elina Häkkinen ovat teatterin tähtiä.
Sunnuntaiaamun paneelikeskustelu pohti Sytyn puheenjohtajan, professori Eero Uusitalon teesejä kylien ja kuntien yhteistoiminnan järjestämisestä.
Aamupäivän yleisöä.
Paneeli.
Yleisöpuheenvuoro: Mansikka ry:n puheenjohtaja Pekka Leskinen.
Vihtijärven kyläaktiiveja: Antti Virmavirta, Anu Kuusela ja Eija-Sinikka Jokinen sekä Sytyn puheenjohtaja Eero Uusitalo.
Juhlaseminaarin juontaja Tuula Eloranta, Siikamäki-Peiposjärven kyläaktiivi.
Juhlapuhuja maa- ja metsätalousvaliokunnan puheenjohtaja, kansanedustaja Jari Leppä toi esille maaseudun mahdollisuuksia. Yksi tärkeä mahdollisuus on Markku Pölösen edustamat luova ala - maailman nopeimmin kasvava ala.
Juhlaseminaarin yleisö kulttuurikeskus Poleenin auditoriossa.
Elokuvaohjaaja Markku Pölönen asuu Pohjois-Karjalassa Selkien kylässä. 250 hengen yhteisö on järjellisesti ymmärrettävä. Selkien kylälle tuli kyläkauppiaaksi Helsinkiläinen pariskunta. Vaimo oli toiminut suuren mainostoimiston asiakkuuspäällikkönä. Matkailun kehittämisen avainsanaksi Pölönen nosti tarinan. Matkailun tulevaisuus on teemamatkailun.
Näyttelijä Antti Virmavirta keskusteli Markku Pölösen kanssa yhteisöllisyydestä.
Eijamaria Leskinen säestäjänään Andra Kaus. Eilamaria on Poleenin suosittujen operettien solisti.
Venetmäen kyläpäällikkö Terho Häkkinen (oikealla) markkinoi kylää, kaupunkia ja alueen matkailua Poleenin aulassa.
eKylä-hanke kertoi mielenkiintoisista kokeiluista kyläläisten hyvinvoinnin ylläpitämiseksi. Hanke on kansainvälinen ja sisältää koulutuksia, tukiryhmiä, tutkimusta ja yhteistyötä tietotekniikkayritysten kanssa.
Aulan esitepöydät kiinnostivat muiden muassa hankevetäjä Juha Kutunivaa joka toimii Rovaniemellä.
Kahvitauon jälkeen juhla huipentui palkitsemisiin. Suomen kylätoiminta ry:n pääsihteeri Risto Matti Niemi selvitti palkitsemisperusteita.
Vuoden maaseututoimija, tutkija Ritva Pihlaja. Onneksi olkoon!
Vuoden kylä -valinnan kunniamaininnat saivat Ahlaisten Ylikylä ja Alakylä Satakunnasta ja Nyrölä Keski-Suomesta.
Vuoden kylä: Vihtijärvi, Vihti, Länsi-Uusimaa.
Osuuspankki lahjoittaa vuosittain kilven Vuoden kylälle. Tässä Pieksämäen osuuspankin toimitusjohtajan Seppo Vannisen puhe.
Ja tässä kilpi luovutetaan Vuoden kylän edustajille.
Vihtijärven kyläläinen Eija Sinikka esitti kauniin laulun.
Ritva Pihlaja, Vuoden maaseututoimija 2010.
Palkitut toimijat.
Erkki Kalliomäki, Johanna Ikola ja Teuvo Sadeharju, Kylätoiminnan tiennäyttäjiä.
Vuoden kylän Vihtijärven aktiivit palkintoineen.
Vasemmalta: Vuoden maaseututoimija Ritva Pihlaja, Vuoden kylän Vihtijärven edustajat Kaija Silvasti, Antti Virmavirta, Anu Kuusela, Pekka Penttilä, Paula Eerola, Eija Sinikka Jokinen, Kaarina Puurinen ja Kirsi Korpiniitty sekä Kylätoiminnan tiennäyttäjät Johanna Ikola, Teuvo Sadeharju ja Erkki Kalliomäki.