Kyläpalveluseminaari ja Jäskyn kevätkokous Hiukkajoen kylätalolla (entinen koulu) Punkaharjulla 27.3.2010
Eteisessä on vastassa kaksi jänistä. Ei mitään citykaneja!
Kunnanhallituksen puheenjohtaja Aune Kupiainen iloitsi siitä, että Hiukkajoen kylä jaksaa olla aktiivinen ja houkutella uusia asukkaita kuntaan vaikka koulua jouduttiin lakkauttamaan.
Väinö Sairanen ja Anneli Pulkka kertoi kylätalohankkeesta ja kylän toiminnasta. Kylätalo on ahkerassa käytössä. Piirien ja kokousten lisäksi siellä järjestetään kyläkahvila talvisin joka toinen viikko ja kesäisin kerran viikossa.
Anneli totesi, että toiminta on jatkunut koulun lakkauttamisen jälkeenkin, mutta että kylän luonne nyt on muuttunut: Hiukkajoki ei enää houkuttele lapsiperheitä, tänne on mahdoton saada nuoria muuttamaan. Tämä on nyt vanhenevien kylä.
Matti Vihma on yhdessä vaimonsa kanssa pyörittänyt yksityistä palvelukotia Heinävedellä 12 vuotta. Hän on myös valtakunnallisen Terveys- ja sosiaalialan yrittäjät ry:n puheenjohtaja. Kodilla on tiivis yhteistyö kylän kanssa ja Matti on kahden kylän kyläyhdistyksen puheenjohtaja! Asuinkylänsä Varistaipaleen ja yrityksen sijaintikylän Palokin.
Kokouksen hiukkajokisia osanottajia ja seinällä kauniit raanut.
Kylätalosta löytyi myös kangaspuut ja puutyöpiirin aikaansaannoksia.
Kyläteatteri oli läsnä seinälle kiinnitettyjen kuvien kautta.
Lämpökeskuksen hakevarasto.
Lämpökeskus herätti kiinnostusta. Vasemmalla hakekattila ja oikealla vanha öljykattila joka vielä on varalämmityslähteenä.
Hakekattila on toiminut hyvin.