T.M. Virtasen logistiikkaratkaisu surffilaudalle. Suomessa poliisit ehkä pysäyttäis tästä hyvästä, täällä ne osoittaa sormella ja nauravat.
Afrikkalainen keino kuljettaa tyhjiä pulloja. Ainoastaan amatöörit tekee sen suljetulla lavalla.
Löytyi viimeinkin pubi, jossa on live-musiikkia. Ja kaiken lisäksi open mic, joten minä otin asiasta ilon irti ja lähdin rämpyttelemään. Tässä paikallinen reggae-trio.
Tuo viritelmä ei siis pitänyt minun lautaani katolla. Kiitti.
Grilli-illan jatkoilta. Jussi, Steffi, Nico ja jokuketäentunne.
En ole vielä ostanut omaa kitaraa, mutta onneksi saa julkista esiintymistä vastaan käyttää toisten laitteita. Mahtavaa.
Näkymä meidän parvekkeelta. Ja noissa aalloissa on tullut vietettyä muutama minuutti enemmän kuin koululla.
Psykantunnin kuvasatoa. Ei ollut tylsää, mutta koska tein ensimmäiset muistiinpanoni noin 3 vuoteen, niin pitihän se ikuistaa.
Hieman erikoista (minun mielestäni), että golffaus julkisella rannalla pitää erikseen kieltää. Toisaalta Jeffrey's Bayssa jotkut kaverit golfasivat julkisella rannalla, koska sitä ei erikseen kielletty.
Tällaista jälkeä syntyy, kun Virtanen-Karvinen -akseli pelaa samassa joukkueessa värikuulasotaa. Virtasen selkä Karvisen jäljiltä. Oikein.
Grasulle terkkuja :)
Hobie's Beach, noin 400m meidän kämpältä. Ei käytetä tätä rantaa ikinä, koska se on liian kaukana.
Kampuksella tavattu käärme ei halunnut musta kaveria. Nössö.
Täysin kohtuutonta, mutta heräsin tuon viikon aikana näkemään 4 auringonnousua, joista kolmessa seurana oli delfiinejä.
Ei surffaus kelloon katso. Auringonnousussa olen itsekin surffannut jo kahdesti.
Mahtava haaste :) 1kg lihaa, litra kokista/kaljaa ja annos sipulirenkaita. Jos syö tunnissa, se on ilmainen, jos menee yli, niin se maksaa noin 12€.
Mahtava tapa lyhentää "assorted salad"