Eka ötökkä, joka tuli vastaan. Ällöttävä.
Naavaa? Ihan saman näköistä ja tuntuista.
Kun apina löytää puun, niin apina kiipeää.
Ensimmäinen osuus oli siis sademetsää.
Mahtavan näköinen hämähäkki. Ota tosta sitten selvää.
Lisää hämähäkkejä. Koska muita eläimiä ei oikeastaan näkynyt, niin epätoivon puuskassa jokainen hämähäkki oli pakko kuvata.
Säälittävä rääpäle. Mutta onneksi on epätoivo, se oikeuttaa kuvaamaan kaiken liikkuvan.
Pusikosta rannalle pääsi laitumen kautta. Seurana noin miljoona perhosta ja 50 lehmää.
Huumorimiehet lukee tämän niin, että luvatta kulkeminen johtaa Jeesuspakotukseen. Ei silti yritetty sisään väkisin, vaan kierrettiin suosiolla.
Nyt munkin kengät (ei kuvassa) näyttää siltä, et niillä on joskus juostu. Ei tarvii enää selitellä maratonyritysten keskenjättöjä.
Lounastauko rannalla.
Pusikko-osuus oli siis noin 10km. Sen jälkeen tätä rantaa noin 6km, dyynejä 1km ja matalaa pusikkoa 2km. Helppo päivä.
Hankala väittää tätä vaeltamiseksi. Ilman kenkiä, +25C ja pehmeää hiekkaa. Ei se silti kevyttä puuhaa ole.
Tullut jalkoihin hieman väriä reissussa. Nyt alkaa olla sillä mallilla, et voi viimein perustaa oman kebab-ravintolan.
Korallia. Jos tuota löytyis isompana, niin joulukuusestakin saisi pop-taidetta.
Jylhät on maisemat. Sama ranta.
Tämä ei näytä niin pahalta kuin ylhäältä päin katsottuna. Rinkka selässä tuo meni ihan suorittamiseks.
Tässä hieman perspektiiviä. Kyllä se jaloille otti.
Takarivi: Elmar, Philip, minä. Eturivi: Cathrin, Martina, Steffi.
Piti jostain syystä kiivetä ensimmäisen (ja korkeimman) dyynin huipulle rantaosuuden jälkeen. Niin fyysistä puuhaa, ettei mitään tolkkua. Jokaisen metrin aikana tulee liuttua puoli metriä takaisin päin. Tässä vaiheessa sentään jätettiin rinkat vielä dyynin juurelle.
Alas pääsi näppärästi. Kunhan ei kaatunut.
Tätä en ymmärrä. Koko aavikko-osuus täynnä kotiloita. Merestä? Maalta? What?
Viimeiset kilometrit. Ärsyttävää tikkupolkua, eikä oikeastaan mitään nähtävää.
No oli siellä jotain nähtävää. Ei nyt kuitenkaan liikaa.
Tämä on kuin suoraan Sormusten Herrasta.
Välietapilla, eli mökillä oli kiva tervetuliainen. Kuollut gerbiili lavuaarissa. Sööttiä.
Aamukuudelta ylös näkemään tämä. Tämän lisäksi nähtiin ehkä noin tuhat delfiiniä, jotka parveili terassin alla. Ei elämä huonoa ole.
Tässä ekat yksilöt. Ei tästä mitään näe, mutta suurennoksessa näkee selvästi, että ne hyppii :)
Aamun jalkahieronta. Tämä meni kengänpohjasta läpi ja aiheutti mairean hymyn.
Lisää hämähäkkejä. Meikkimyyjän mielestä noista jaloista saisi mahtavan ripsikamman.
Tuolta pohjalta tultiin. Nousu tämän kuvan ottopaikalle oli niin jyrkkä, että piti raahata ittensä ylös köyttä pitkin.
Aamun toinen etappi, dyynit. 6km pehmeää hiekkaa ja jyrkkiä nousuja ja laskuja oli fyysisintä koko viikonloppuna. Tuli lähes lämmin.
Eikä missään ollut tasaista kohtaa. Helpointa oli silti kävellä dyynin harjalla.
Meitä seurasi toinen ryhmä ja koska itse olisin ollut niin tyhmä, että olisin vahingossa seurannut antiloopin jälkiä kylttien sijaan, niin päätin varoittaa muitakin.
Tässä mallia noususta. Ei niin pitkä matka, mutta kyllä siinä ehti jo hengästyä.
Taas säälittävä käärme. Tämä oli kyllä jo kuollut, mikä ei vähentänyt sen säälittävyyttä. (Näsäviisaan biologin korjaus: tämä on vaskitsa. Rispekti tälle eläimelle meni miinuksen puolelle.)
36km ja yksi ainut liaanikeinu. Rahat (8€) takaisin!
Vielä jaksoi hymyillä. Voin kyllä kertoa, että paikat on jumissa.
