Malla pienenä - ei arvattu kumpikaan mihin nokkamme oltiin pistämässä...
Onneksi Miina meitä vähän valvoi, tasoitti ja opasti kumpaakin.
Malla, tuttavallisemmin myös "Pygmi" "Räkäpää" "Lihapulla" on päässyt kokeilemaan kaikennäköistä.
Ukot, ja ukkojen makkarat löytyy helposti.
Haasteet ja kaikennäköinen rymyäminen on kivaa.
Joskus on jotain outoja esteitäkin kaahotettu menemään.
Ja jopa kuunneltu ohjausta silloin tällöin!
Pelleily on aina tervetullutta.
Karjakoira on terve kun se leikkii.
Varsinkin jos osaa lopettaakin, ja välillä edes keskittyä hommiin.
Malla kävi piipahtamassa luonnetestissäkin. Jotain ihme pojoja sieltä saatiin. Parisensataa, melko vaatimattomasti.
Näyttelyssäkin käytiin, niska väärällä, mutta valioituihan se!
Kotona Malla on yleensä uninen.
...vieraissakin se osaa käyttäytyä siivosti. Ikiomat kaverit on parhaita!
Kentällä ei aina niin siivosti. Vaan ei oo tarveskaan.
...
Jos olisin narupallo, niin kyllä mua pelottas!
Vaan osaa se kiltistikin. Fleecenarulla (yök, missä on kunnon lelut!?!)
Just hyvä keppi. Just hyvä ilme.
Alamaisten kanssa just ja just voi poseerata.
Yksin kuitenkin parempi. Malla on vähän omien Vakavien Asioidensa Vannoutunut Toimittaja.
Omistautumista havaittavissa myös ei-vakaville asioille. Maasta se pygmikin ponnistaa.
Ihaninta on kun on joku homma, mitä tehdä!
Ja siitä saatu kelpo palkka!
Eihän Pygmi mikään kellarin sopuisin ja kiltein peruna ole...
Eikä kauhian kaunis...
Älynlahjojenkin kanssa ajoittain vähän niin ja näin...
Vaan eipä se taida olla tärkeintäkään. Malla on mun maailman paras sylillinen karjakoiraa. Syteen tai saveen (ja yleensä molempiin yhtä aikaa, ja vauhdilla).
