Picasa Web Albums - Tero Laakso

Jäätikön alla oleva lampi Akan satulassa 1550 metrin korkeudessa. Kuva on otettu hemmetinmoisesta kivikosta (jota kuljimme n. 200 metriä), jossa oli isoja kiviä ja parinmetrin syvyisiä koloja. Tätäkin kuvaa ottaessa sai varoa ettei innostu liikaa ja humps ... Mutta todella kaunis lampi. Matkaa linnuntietä telttapaikalle 10,2 km.

Pyhää vettä noutamassa Jäätikkölammesta.

Martti Laakso vaelluksemme korkeimmalla kohdalla (n. 1560 m). Kuvassa on keskellä pikkujäätikkö, jonka länsipuolisia (kuvan vasemmanpuolisia, ei ihan näy kuvassa) viipymälumia ehkä pääsisi (vaellussauvojen kanssa) turvallisesti nousemaan Ahkkan huippuharjanteelle. Edellä kuvattua kivikko ei kukaan tervejärkinen kyllä nousisi. Meillä oli vielä täältä linnuntietä 10 km telttapaikallemme, joten käännyimme tässä takaisin. Jo näinkin pitkälle tuleminen oli aika riski. Tosin näillä main kännykässä on kenttää.

Ahkkan Stortoppen (2015 m) todella pahan luohikon takana.

Poroja 1500 metrin korkeudessa pahimman satulalouhikon alapuolella.

Alastullessamme kävelimme pitkät matkat kovaksipakkautuneella viipymälumella.

Ahkkan rinne ja Niak.

Näkymä Akalta Ritsemiin päin.

Lumella laskettelua.

Taivaasta tuo laskeutuu?

Seuraavana aamuna Stuor-Stuodakin leiripaikalla. On tullut annos luomusolariumia. Edellisenä iltana haahuiltiin klo 23 ja 14 tunnin vaelluksen jälkeen sateessa ja etsittiin puoli tuntia telttapaikkaa. No, se teltta oli sillä korkeimmalla kohdalla joka kyllä nähtiin muttei vaan tajuttu että sinne piti mennä. Ei, kyllä se on tässä lähempänä... Ylipitkän päivän uuvuttama mieli ja sateessa pisaroivat silmälasit, siinä tämän eksymisen perimmäiset syyt. Kartan ja kompassin luvulla tätä eksymistä olisi turha selittää. Kyllä se oli alentunut maastonlukutaito (silmälasit huurussa) ja alentunut päättelykyky (ei tiedä minne mennä vaikka kohde havaittavissa).

Päästiin siis lopulta Ahkkalta tuvallisesti telttapaikalle. Tärkeintä kuitenkin tuollaisissa paikoissa on että vaikka aluksi olisikin hieman huolimaton ja välinpitämätön väsymykseltään, niin ei ainakaan panikoi. Paniikissa, kun tekee ne vaarallisimmat virheet. Eli minäkin tuossa aloin, tilanteen "pahetessa", vähitellen skarppaamaan ja miettimään ja muistelemaan tarkemmin mistä sitä oli lähdetty ja millä keinoilla löydämme telttamme. No sitten sitä vähitellen tuli mieleen, että se telttapaikka varmasti oli korkeimman kalliohuipputasanteen juurella. Ja juuri sen vuoksihan luulimme osaavamme helposti takaisin. Vanha GPSämme ei muuten saanut koordinaatteja, vaikka avotaivas! Lisää kivikkoa matkan jatkuessa kohti Guhkesvaggea.

Telttapaikka Tjievrran rinteessä.

Guhkesvaggen alkupäätä Tjievrran rinteestä nähtynä. Kuvassa virtaa Sarekin ja Stora Sjöfalletin rajana toimiva Guhkesvakkjåhkå. Yksi tulevaisuuden haave voisi olla meloa Ahkkan eteläpuoliselta (kanootit helikopterilla) Vardojavrrelta (920 m) lähtevää jokea ja Guhkesvakkjåhkåa Liehjitjavrrelle (788 m, ainakin näkemäni perusteella tämän välin pitäisi onnistua) ja edelleen Sijddoädnoa pitkin Sitojaurelle (630 m, voi olla pahempi väli). Tasaiseen veteen ja tuntureihin ihastunut voisi viettää Sitojaurella yhdistettyä melonta/patikointi vaellusta viikonkin.