Jätimme automme Kebnatsin parkkipaikalle ja menimme venekyydillä Saltoluoktan fjällstationille. Alkumatka oli nousua ja teimme kärsimättömän vaellukselle lähtijän perusvirheen: jätimme juomatta ja juomapullot täyttämättä lähtiessä. No vasta ylärinteessä saimme juotavaa. Alhaalla näkyy Langasjärvi.
Näkymä Kungsledeniltä pohjoiseen päin. Oikealla Lulep Giergav.
Avtsusjjåhkan uomaa Kungsledenin varrella. Purot ja purouomat tuovat vehreyttä tunturipaljakan yksitotisuuteen. Kauniita sumpussakin, mutta auringon paisteessa...
Ensimmäinen telttapaikkamme Kungsledenillä Avtsusjvaggessa. Olen alatyyppiä tunturipaljakkavaeltaja, joten tällaisesta maisemasta minä pidän. Tällaisessa maastossa pääsee helposti kulkemaan minne vain (toisin kuin alaryteiköissä), tuuli pitää usein hyttyset loitolla, ne tarpeelliset yksityiskohdat löytyvät puroista, kuruista, lammista ja tarvittaessa vaikka jäätiköistä (joille en mene).
Maisema Avtsusjvaggesta pohjoiseen, Sjäksjon pahta.
Pitkospuut Kungsledenillä matkalla Sitojaurelle.
Komea pahta (mikä?) Kungsledenillä Sitojauren itäpuolella.
Kuva veneestä Sitojaurea pohjoiseen. Vinkki: Vaellusreittiämme olisi voinut lyhentää ottamalla tässä venekyydin Sitojauren pohjoispään Rinim samevisteen ja jatkamalla siitä Basstavaggen kautta Mikkastuganille. Hyvä reitti sekin olisi ollut, mutta sitten Skierfe, Aktse, Rapadelta, Rapadalen ja Rapaselet olisi jäänyt näkemättä...
Aurinkosella Njunjesin rinteellä matkalla Skierfelle. Toinen telttapaikkamme oli Kungsledenillä hieman metsärajan yläpuolella Njunjesin itärinteessä.
Njunjesin rinteeltä Laitaurelle.
Laitaure nähtynä Njunjesin rinteestä.
Jätimme Rinkkamme Kungsledenin polun läheisyyteen ja kaarsimme Njunjesin rinnettä kohti Skierfeä. Rinteessä ei kuitenkaan ollut puroja, joten meidän täytyi turvautua sulattamaan juomavetemme viipymälumesta.
Rapaätnon delta nähtynä ylhäältä Njunjesin rinteestä. Vinkkini aloitteleville vaeltajille: älkää "juosko" kauniiden paikkojen ohi. Polku on polku, se vie mitäännäkemättä ja "tehokkaasti" paikasta A paikkaan B, mutta ne upeat maisemat ovat usein 50 metrin päässä siitä polusta...
Näkymä Tjahkalille ja Rahpaädnon suistolle matkallamme kohti Skierfeä.
Matkalla takakautta edessä näkyvälle Skierfen huipulle. Rapaätnon delta on aivan Skierfen edessä. Skierfen rinne oli hyvää kulkea ja se noustiin vaivattomasti ylös. Nousu Skierfelle oli jännä, koska nousussa näimme vain ehkä 50 metriä eteenpäin nousevaa rinnettä. Sitten tajusi olevansa huipulla kun yhtäkkiä edessä oli yli 600 metriä suoraa pudotusta.
Tässä olemme jo Skierfen huipulla. Sää oli puolipilvisenä jännää valon ja varjon leikkiä. Tässä näkymä Nammasjille ja pohjoiseen kohti Rapaätnon yläjuoksua.
Rapadalen pohjoiseen päin nähtynä Skierfen huipulta.
Edelleen maisema Skierfeltä pohjoiseen.
Rapaätnon delta ja Laitaure nähtynä Skierfen huipulta.
Tero Laakso Skierfen huipulla ihailemassa Rapaätnon deltaa.
Tjahkkelij ja Rapaätnon delta.
Rapaätnon deltaa Skierfeltä Nammasjille päin.
Skierfen reunalta oli suoraa pudotusta Rapaätnon suistolle yli 600 metriä ja näkymä alas oli aika huimaava.
Rapaätnon uomia ja lampia.
Kaksi profiilia. Skierfen pahta nähtynä Laitauren rannalta.
Rapadalenin polun pää Nammasjin pahdan alla. Pääsimme tänne venekyydillä Laitauren laiturilta.
Nammasjin pahta nähtynä alhaalta Rapadalenista.
Tauolla Rapaätnon rannalla Rapadalenissa. Tihkutti melkein koko päivän.
Rapaätnoon laskeva pikku puro.
Rapadalenissa sai välillä ylittää vuolaita puroja.
Teltan kuivausta kosteassa Rapadalenissa. Sade on usein täällä ilmassa hitaasti liikkuvaa kosteutta ja pienta tihkusadetta. Rapadalen on vehmasta tunturikoivikkoa, joten kosteutta on kasvillisuudessa paljon sateen jälkeenkin.
Nousemassa yksin Lulep Spadnekille. Vähitellen Gådokjåhkån uoma alkoi näkyä. Edessä näkyy Rapaätno. Vuotta aiemmin (2001) olimme ylittäneet Gådokjåhkan ylempää matkatessamme Lullihavaggen kautta Sarvesvaggeen.
Gådokjåhkån ja Rahpaädnon yhtymäkohta nähtynä Lulep Spadnekin rinteestä. Kuvan perusteella arvelen, että kokenut kahlaaja voi normaalilla vedenkorkeudella ylittää Gådokjåhkån lähellä Rahpaädnon yhtymäkohtaa. Pienikokoisille naisille ja nuorille en suosittelisi. Muutenkin vaellusreitti ylempää Gådokjåhkån sillan kautta on helppokulkuisempi ja varmempi valinta.
Jatkoin kiiipeämistä hirveällä kiireellä, kun olin luvannut tulla pikaisesti takaisin. En sentään telonut itseäni ja lopulta toiveeni nähdä maisema Nammasjille ja Tjahkkelijille päin toteutui.
Kiipesin Lulep Spadnekin päälle ihailemaan maisemaa Nammasjille ja Tjahkkeljille päin, suosittelen kiipeämistä mutta "takakautta" Alep ja Lulep Spadnekin satulasta. Minun piti käydä yksin ottamassa vähän ylempää pirunmoisesta kivikosta kuva Rapaätnosta, mutta kun se oikea maisema löytyi vasta huipulta. Älytön kiire ja tyhmän vaarallinen tempaus, mutta nythän tätä on aikaa katsella...
Lulep Spadnekin kohdalla Rapadalenissa. Telttapaikkamme oli kuvan saaren pohjoispuolen pienellä kalliotöyräällä (kuvassa keskellä olevan uoman oikealla puolella). Kuvassa olevaan saareen pääsi kahlaamalla uomassa olevan könkään niskalla (näkyy kuvassa), koska vettä meni siinä vain noin 20 cm. Sen sijaan kuvassa takana näkyvää Rapaätnon pääuomaa on tässä kohtaa mahdotonta kahlata. Tämän näkee hyvin seuraavasta saaren etupään könkäästä otetusta kuvasta.
Rapaätnon pääuoman köngäs saaren etupään kohdalla. Tässä kohdin Rapaätno on mahdoton kahlata. Sen sijaan tuosta voisi juuri ja juuri uskaltaa laskea kanootilla. Yksi unelma olisikin laskea Rapaätno Mikkastuganin edustan Skarjalta alaspäin. Mikkastuganille ehkä pääsee helikopterikyydillä? Kartalta katsottuna korkeudel ovat Skarja n. 685 m, Rapaselet n. 590 m, Laitaure n. 494 m. Kokenut koskimeloja pitää olla, että uskaltaa meloa välin Skarjalta Aktseen. Koskiosuudet ovat paikoin, kuten kuvan köngäs (jonka tosin pääsee kiertämään äskeisen kuvan tulvauomasta), vaativia.
Sama köngäs toisesta kuvakulmasta. Kuitenkin jos ajattelee, että pääsisi melomaan Skarjalla ja etenkin Rapaseletin monikilometrisellä ja lampien täyttämällä suvannolla ja vielä Rapaätnön valtavalla deltalla Skierfen ja Tjahkalin pahtojen välissä... Kiehtova unelma.
Köngäs Rapaätnossa Lulep Spadnekin kohdalla. Tämä tulvauoman köngäs oli helppo ylittää könkään niskalta.
Kuva Rapaätnon tulvauoman saaresta pohjoiseen päin. Suosittelen näiden pikkukallioiden seutua telttapaikaksi Rapadalenissa matkaaville. Telttapaikkamme oli kuvassa näkyvällä uoman takaisella kalliolla.
Loistavassa aamuauringossa katsomassa Rapadalenia pohjoiseen päin. Isällä on vielä hattu päässä. Tuo hattu meni vielä samana päivänä erään vuolaan pikkupuron ylityksessä, kun tuulenpuuska pudotti sen virtaan. Rapadalenin osuudella on paljon purojen ylityksiä, eikä siltoja, mutta ainakaan meillä ei ollut ongelmia purojen ylitylsissä. Tosin tunturien rinteeseen iskevä rankkasade nostaisi nopeasti purojen vedenpinnan. No nopeasti se vedenpinta laskisikin ja ainahan vaellussunnitelmissa on joustovaraa.
Upea oli pitää taukoa auringonpaisteessa Rapaätnon varrella matkalla Rapaseletiä kohti.
Suo Rapadalenissa Rapaseletiltä alavirtaan.
Rapaselet
Rapaseletin maisemat olivat maalauksellisen upeita kuten tässä Sarvesvaggeen päin.
Rapaseletin vehmautta.
Putous Rapaseletin pohjoisrinteessä.
Rapaseletin polku kulkee Rapaätnon pohjoispuolella. Pelkässä Rapaseletin ympäristössäkin riittäisi nähtävää vaikka pariksi viikoksi. Polun ympäriltä löytyisi vaikka mitä: lampia, kukkia, rinteitä, putouksia... Sääli ohittaa polkua pitkin, ehkä vielä jonain päivänä...
Edellisen vuoden Sarvesvaggen itäpään tunturimittarituho oli myös hieman näkyvissä Rapaätnon pohjoispuolella.
Tässäkin kuvassa näkyy tunturimittarituhoa, jonka olin jo unohtanut, mutta näiden kahden (tämän ja edellisen) sekä isäni muistin perusteella, oli minunkin pakko tunnustaa että ehkä sitä muistini supukoista löytyy kuva lehdettömistä tunturikoivuista. Mutta edelleen pidän kiinni siitä, että tuho vuonna 2002 oli vielä sangen rajoittunut, suurin osa Rapaseletiä oli vielä sen ulkopuolella. Juha Ristilän 2003 vaellus kertomuksesta (www.ristila.com) selviää, että tuho jatkui vuonna 2003 ainakin Sarvesvaggen suulla.
Rapaselet vähän ylempää pohjoisrinteenteestä nähtynä. Vaeltajan kulkiessa eteenpäin maisemat muuttuvat koko ajan. Kohde voi pysyä lähes samana, mutta aina sen näkee uusista ja ennenkokemattomista kuvakulmista. Siis jos malttaa pysähtyä katsomaan...
Jylhät tunturit kohoavat suoraan Rapaseletin laaksosta.
Isä vauhdissa nousemassa Snavvavaggeen.
Aurinkoa ottamassa Rapaseletin rinteessä nousussa Snavvavaggeen.
Jilajåhkån pikkukurua alaspäin.
Ylempänä Rapaseletin rinteessä nousussa Snavvavaggeen.
Telttapaikka ylhäällä Snavvavaggessa Snavvajavvren eteläpäässä.
Snavvajavvren pohjoispäässä. Ylhäällä Snavvavaggessa oli hyvä kulkea.
Snavvavaggen pohjoispäässä vasemmalle nouseva harjanne on Låddepaktea ja takana kohoavat vuoret ovat syvän Rapaätnon laakson takana.
Rapadalenia Låddebakten kohdalta ylävirtaan päin. Tässä kohdin oli hieman vaikeampi kohta polun kulkiessa hetken oikean puolen jyrkkää rinnettä. Tämän jälkeen polku kuitenkin kulki ylempänä oikealla melko tasaista paljakkamaastoa (muutama pienehkö suo) aina Mikkastuganille asti. Ennen Mikkastugania rinteessä on kaksi puron ylitystä: Tjågnårissjågåsj ja Mahtujågåsj. Tjågnårissjågåsjin voi päästä ylittämään lumisiltaa pitkin. Me pääsimme, kun koko Tjågnårissjågåsjin pikkukuru oli kovaksipakkautunuta viipymälunta täynnä. Varovaisuus kuitenkin aina paikallaan tällaisissa ylityksissä.
Rapadalenia Låddebakten kohdalta Sarvesvaggeen päin.
Rahpaädnoa ylävirran (Skarjan ja Mikkastuganin) suuntaan Snavvavaggen kohdalta.
Isä ihailemassa Rapadalenia Mikkastuganille päin.
Lähestymässä Mikkastugania. Alhaalla laakson pohjalla näkyy Skarja. Lisää kuvia Skarjan ja MIkkastuganin ympäristöstä löytyy Sarekin 2000 vaelluksen Picasa-albumista.
Ruohtesvaggea pohjoiseen päin. Mikkastuganin seudusta ja Skarjasta kiinnostuneiden kannattaa katsoa Picasa-albumini vuoden 2000 Sarekin vaellukselta.
Tunturit nousevat suoraan Ruohtesvaggesta. Kuljettaessa Mikkastuganilta Akkastugornille ainoa vaikeahko "pakollinen" ylitys on Smailajåhkån ylitys. Meidän vaelluksillamme heinäkuiden alkupuolilla 2000 ja 2002 onnistuimme ylittämään Smailajåhkån ilman ongelmia: vaellussauvat mukana, vesi sameaa (tulee jäätiköltä), noin polveen asti, tasainen pohja, polun tietämillä.
Kahlaus Nijakjågåsjin ylitse, koska vuonna 2000 olimme kulkeneet Sjnjuvtjudisjåhkån vartta ylös niin nyt päätimme tehdä elämämme vaikeaksi ja oikaista Sjnjuvtjudiksen ja Ahkkan välisen kurun kautta. Tässä kuvassa näkyy Amazon-Rio Negro -efektiä eli ennen sekoittumista taaimmainen viipymävesistä sulanut vesi on kirkasta ja kahlaajan kohdalla oleva Nijakjiegnajäätiköltä tuleva vesi sameaa. Tämän kahlasin sandaaleilla, mutta seuraavan ja vaativamman Suottasjjåhkån vaellussaappailla.
Kahlaus Stuottasjjåhkån ylitse. Elämäni toistaiseksi (2008) vaikein ja tyhmin kahlaus. Isä meni tapansa mukaan ensin yli ja minä pompin kivien päällä hakien ylityskohtaa, isä yritti vastarannalla huutaa ja huitoa ohjeita. Sitten lopulta laskin päässäni riskejä ja ajattelin "perkele" mulitaan nyt sitten. Astuin hallitusti sauvojen avulla kivien väliin ja kastelin itseni munia myöden. Kyllä siinä hyvin pystyssä pysyi, mutta entä jos esim. jalka olisi jumittanut kiven koloon yms... No isä oli yrittänyt vain kertoa kuulleensa vastarannan vaeltajilta, että helppo ylitys satametriä ylävirtaan... Stackars finnarna.
Ahkka (2015 m) vaelluksen päätyttyä nähtynä Ritsemin Touriststationilta.
Matkattiin tuolla busilla hakemaan auto Kebnatsista. Taustalla Ahkka (2015 m).
