Kartta vaellusreittimme alku- ja loppuosasta Kilpisjärven ympäristössä.
Vaellusreittimme kartta Pältsan, Isdalenin ja Rostadalenin alueelta.
Matkasimme taksilla Kilpisjärveltä Norjan puolelle Galgujavrille, josta lähdimme vaeltamaan karttaan Turkart Indre Troms merkittyä polkua Gåldahyttalle päin.
Alkumatkasta oli 400 metriä nousua ylös tunturiylängölle.
Tunturiylänkö loistaa vaaleanvihreänä auringon näyttäytyessä. Kuvassa taitaa olla Njargajavri.
Tunturiylängön jälkeen laskeuduimme alas Gåldahyttalle, jonka läheisyyteen ja taustalla näkyvän Gåldabaktin pahdan eteen pystytimme telttamme.
Seuraavana päivänä nousimme Gåldajavrilta lähtevän joen ylitettyämme (silta) polkua rinteeseen. Kuvassa on Gåldajavri järven lounaispuolella sijaitsevasta rinteestä nähtynä.
Pysähdyimme karunkauniissa Övre-Skjaerdalenissa ruokailemaan.
Juuri ennen Gappohyttaa on Gappujohkan ylitys (helppo) ja komeat kalliot.
Telttapaikkamme Gappohytan läheisyydessä. Kävimme peseytymässä ja ottamassa vetemme läheisestä Gappujohkasta.
Matkallamme Njärrejåkkålle sumu yllätti meidät niin, että näkyväisyys putosi välillä 20 metriin. Pysähdyimme 10 minuutin tauolle ja ennen kuin tauko oli ohi näimme kaikkiin suuntiin niin pitkälle kuin silmä kantoi. Selitys: Tuulen mukana kulkeutuva kosteus joka matkaa laaksoja pitkin Jäämereltä.
Sumun seljettyä näimme Isdalsfjellalle päin.
Tuumailemassa Njärrejåhkån kivikossa.
Telttapaikkamme Måskogaisin pohjoispuolella. Avoimella paljakalla telttapaikka on hyvä valita niin, että se on myrskyn iskiessä mahdollisimman tuulensuojaisessa paikassa. Kuvassa: Teltan länsipuolella on pieni kumpare, etelässä (kuvaajan selän takana) on Måskogaisin rinne, teltta on pohjois-etelä -suunnassa, joten pohjoistuulelle on vähän telttapintaa. Sen sijaan jos tuuli kääntyisi idästä tulevaksi (näin voi käydä): paska juttu!
Valon ja varjon leikkiä telttapaikaltamme itään. Idän suunnalta olimme todella (tuulen) suojattomia.
Njärrejåhkån putous matkallamme Isdaleniin.
Måskogaisin pohjoisrinnettä.
Rajamuodollisuudet siirryttäessa Ruotsin puolelta Norjan tunturiperälle ja Isdaleniin.
Puro Isdalenissa. Ylpeä vaeltaja ei kumarru vaan matkaa putoukselta putoukselle vettä nauttimaan.
Isdalenin yläosa oli kivikkoa, johon lammet toivat hieman piristystä. Taivas oli sumpussa, joten emme nähneet edes Isdalsfjellan pahtaa.
Kauniin vihertävä pikkujärvi (kartan 915 m) Isdalenissa. Värin aiheuttanee järven yläpuolella olevan jäätikön sulamisvedet.
Sumuista maisemaa Isdalenista alas etelään.
Måskogaisin komea pahta näkyi idän suunnalla.
Isdalenista etelään laskeva puro, jonka ylitimme (helppo).
Tälläista ei Suomessa näe. Isdalsfjellalta putoava puro.
Kalottireitin silta Rostaelvan yli Rostahyttan lähellä.
Matkasimme "lepopäivänämme" alemmas vehmaaseen Rostadaleniin. Telttapaikkamme luona Rostahyttan yläpuolella ei kasvanut kuin muutama tunturikoivu, mutta telttapaikaltamme alaspäin alkoi heti tunturikoivikko.
Rostadalenin vehmautta. Ilman polkua täällä olisi todella vaikea kulkea.
Kävimme kääntymässä kuvassa näkyvällä hieman alempana Rostadalenissa olevalla Rostaelvan sillalla.
Vaeltaja melkein hukkuu kasvuston sekaan.
Seuraavana päivänä pääsimme ahdistavasta vehmaudesta eroon ja avarampiin maisemiin. Selän takaa Rostadalenista tuuli lähes koko päivän ajan niin kovaa, että tuntui kuin lentäisi. Ken tietää, ehkä lennettiinkin.
Maisema Riettelahkon ja Tjuotjmerin satulasta alas pohjoiseen Kåbmejaurelle. Harhauduttuamme hieman liian eteläiselle reitille luin kartastamme että tämä alue on merkitty RAKETSKJUTFÄLT. Suomalaisena en osaa ruotsia.
Maisema Kåbmejauren pohjoispuolelta Pältsanjåkkån laaksoon. Hieman tämän kuvan ottamisen jälkeen sain rasitusmurtuman oikeaan jalkaani, vaikka huomasinkin sen vasta pysähdyttyämme telttapaikallemme. Opetus: Tämän reissun jälkeen olen aina käyttänyt vaellussauvoja. Edut: Minimoi loukkantumisriskin kivikoissa ja pöpeliköissä, jäätikköpurojenkin ylitykset (usein) helppoja. Yhtään paikkaa en ole tämän jälkeen särkenyt eikä jalkoja yhtään pakottanut.
Oma versioni aiheesta toipilas. Se tuntemattomampi on toisen hyvinkääläisen Helene Schjerfbeckin maalaama; minä en tarvinnut tämän tekemiseen edes sivellintä, vain huudon: "Paina nyt perkele sitä laukaisinta ennen kuin minä jäädyn". Tyylikäs pipo kruunaa asetelman.
Pältsanjåkkån silta ja taustalla itse Pältsa.
Pältsa kylpi auringossa; me emme.
Tuulta ottamassa ja ihailemassa Pältsaa. Osat ovat vaihtuneet: Takkimme saavat aurinkoa, Pältsa ei.
"Tuskientaipaleella" välillä Pältsastuganilta Kolmen valtakunnan rajapyykille. Joka askeleella sattui, mutta positiivisena asiana voin todeta että kipuun tottuu aika nopeasti. Itseasiassa nautin tämänkin taipaleen talssimisesta enemmän kuin keskimäärin kaupunkikävelystä ja väitän ettei tämä nautintoni ollut silkkaa masokismia, silla olenhan nauttinut jokaisesta vaelluksestani tämän jälkeenkin. Jotain muuta sen pitää olla ...
Alkavaa maaruskaa elokuun loppupuolella.
Sankari has reached the lowest point of the day (altitude). Eli kolmen valtakunnan rajapyykillä.
Testattuamme hieman kalottireittiä vanhempi valtiomiehemme ratifioi reitin avatuksi. Historiallinen päivä oli 22. 8. 1999.
Maisema Gåldajavrin yli Paraksen suuntaan. Seuraavana päivän matkasimme polkua pitkin Mallan luonnonpuiston halki Kilpisjärven retkeilykeskukselle, johon olimme jättäneet automme. En muista loppuiko filmi, Kitsiputous jäi kuvaamatta; Tosin muistan että se oli tuolloin melkein kuiva.
