Abisko 2005 - kartta vaellusreitistä. Tätä vaellusreittiä voi suositella (kesäaikana) myös hieman kokemattomamille vaeltajille. Reitin maisemat ovat todella upeat, muita vaeltajia ei juuri näkynyt (vaikka näin lähellä Abiskoa, kaikki liikkuvat Abiskojåhkån ja Njullan ympäristössä), aurinkokin paistaa näillä seuduilla usein (toisin kuin Sarekissa). Kokeneemmat ja kovakuntoisemmat vaeltajat voivat miettiä vaellusreittejä vaikka yhdistämällä tämän ja Jussi Ristilän (www.ristila.com) vuoden 2006 vaelluksen reittejä.
Jo melkein perillä Abiskossa, Tornionjärven rannalla. Tornionjärvi (Torneträsk, 330 km2, pituus 70 km, syvyys 168 m) on kaunis ja pitkä tunturien ympäröimä järvi. Ehkä helpoin tapa nauttia Tornionjärven maisemista olisi nousta hissillä tai kiivetä Abiskon viereiselle Njulla-tunturille (1169 m). Me lähdimme kuitenkin heti vaeltamaan Kungsledenin portilta saavuttuamme Abiskoon.
Vaeltaja jälleen omassa elementissään. Abiskon lähimaastossa kulkee polkuja ristiin rastiin. Päivämatkalaisten kannattaa käväistä ainakin Njullan laella (emme käyneet), kulkea Abiskojåhkån vartta kulkevaa polkua (myös harvinaisia kasveja) ja käväistä autolla Björklidenin läheisillä Silverfallet putouksilla.
Ensimmäisen päivän määränpää oli Lapporten. Helteessä emme aivan jaksaneet perille. Abiskon kylän (tai kaupunkihan siitä taitaa olla kasvamassa) seutu taitaa olla lähes Ruotsin vähäsateisinta seutua. Tunturialuella sademäärät ovat kuitenkin suurempia, mutta Abiskon etelä- ja kaakkoisilla tuntureilla sataa vähän ja aurinko paistaa usein. Tätä aluetta voi siis suositella sadetta pelkäävälle vaeltajalle (toisin kuin Sarekia).
Hellettä riitti, nousu oli melko loivaa, mutta jatkuvaa. Kastoimme paitamme kolme kertaa kylmällä tunturipurovedellä, mutta silti tuntui että lämpöhalvaus uhkaa. Tunturipaljakkavaeltajana on lähinnä tottunut lämpötiloihin 10 asteen tietämillä, nyt taisi olla alhaalla tunturikoivikossa 25 astetta. Vastaavaa hellettä olimme saaneet nauttia ensimmäiset kolme ja puoli päivää vuoden 2003 Muotkatunturien vaelluksella.
Tornionjärvi ja Abisko. Kuljimme alkumatkan tunturikoivikossa, mutta sitten maisema aukeni. Täällä alkoi olla myös hieman tuulenvirettä. Virkistävää hiostavan tunturikoivikon jälkeen.
Sateenkaari näyttäytyi ensimmäisen telttapaikkamme lähistöllä. Epämääräisenä tavoitteena ensimmäiselle päivälle oli ollut vaeltaa Tjuonajavrille (950 m) asti, mutta mitä enemmän vaelluksia on tehnyt niin sitä enemmän on alkanut noudattaa omien voimien ja luonnon voimien määräämää rytmiä. Vaellukset ovat nykyään ikään kuin luonnossa asumista. Jos sattuisi myrskyämään pari päivää, sitten saisi loikoilla lämpimässä teltassa pari päivää. Mikäs sen leppoisampaa, mutta tällä reissulla ei juuri satanut.
Lapportenin suulla ylitimme pienen lännestä tulevan puron. Kuten kuvasta voi arvioida: takana nouseville tuntureille pystyy nousemaan ihan tavallisilla vaellusvarusteilla.
Lapportenin länsipuolen tuntureita. Lapportenin pohjalla on helppokulkuista tunturipaljakkaa.
Saavuimme lopulta Lapportenin pohjalla makaavan Tjuonajavrin (950 m) rantaan ja pysähdyimme oitis ruokatauolle.
Lapportenin seuduilla taitaa sataa Sarekiin verrattuna vähän. Vaikka Lapporten on suhteellisen korkealla (n. 950 m) ja paikallinen kesä oli vasta alussa (heinäkuun alkupäivät), niin silti viipymälunta oli laakson pohjalla aika vähän. Viipymälumet ovat yleensä kovaksipakkautuneita ja niillä on yleensä helpompi kävellä kuin kivikossa (esim. tuntureille noustessa). Riskinä ovat lumen pettäminen etenkin viipymälumen reunoilla.
Lapportenin komea pahta ja Tjuonajavri. Rauhallista oli, emme nähneet ketään koko Lapportenin alueella.
Leirielämää. Varusteiden tuuletusta aamutuimaan. Iso kivi antaa tuulensuojaa kaasukeittimelle.
Lapportenista etelään laskevalla purolla.
Nissunvaggijohka virtaa kurussaan. Käytiin ihastelemassa kurua alavirran suuntaan.
Hieman alempana Nissunvaggijohkan rannat mataloituvat hieman soraharjuiksi. Taustalla Viddjan pahta.
Nissunvaggijoen kurua alavirran suuntaan.
Nissunvaggijohkan vesimassat ovat hioneet kallioita.
Martti kahlaa Nissunvaggijohkan yli. Ylitys onnistui pikkukurun kohdallakin vaellussauvojen kanssa ilman ongelmia. Vettä syvimmillään noin polveen asti. Kurun alapuolella joen kulku hieman rauhoittuu pienten hiekkaharjujen keskellä. Ehkä siellä olisi vielä helpompi paikka ylittää.
Heti Nissunvaggijohkån ylitettyämme ihastuin seudun maisemaan ja harjuihin, joten vaikka olimme kulkeneet edelliseltä telttapaikalta vasta vähän matkaa niin päätimme leiriytyä uudelleen. Ei tänne oltu tultu kulkemaan vaan elämaan tässä hetkessä. Kuvassa ollaan seuraavana päivänä jo hieman edempänä Kålkastjåkkån alarinteessä: etuvasemmalla näkyi Alep Välivaren pahta, Alesätnon suiston (ei näy kuvassa) takana.
Noustiin etuvasemmalle Kålkastjåkkan rinnettä osin viipymälumia pitkin ja kun nousu maistui päätettiin huiputtaa Kålkastjåkka (1391 m).
Ylempää rinteestä alkoi näkyä Rautasjauren upea järvi.
Päätettiin lopulta nousta Kålkastsjåkkan huipulle (1391 m) asti.
Löysimme ainoan mahdollisen telttapaikan tunturin satulasta 1350 metrin korkeudesta. Pidän maisemapaikoista telttapaikkoina. Kovalla tuulella tämä olisi suojaton paikka. Haimme vetemme vajaa satametriä alempaa viipymälumista virtaavasta purosta.
Huipulta avautui huima näkymä etelään Rautasjauren suuntaan.
Alesätnon suisto ja Rautasjaure.
Päätettiin yrittää edetä ylhäällä 1300 metrin korkeudessa rinteessä. Alkumatkasta päästiinkin hyvin kulkemaan viipymälumilla korkeuskäyrien suuntaisesti.
Näkymä noin 1300 metrin korkeudessa Pakkapahuktjåkkan rinteessä ylöspäin. Tästä olisi päässyt yläharjanteelle pikkupainanteen viipymälumia pitkin. Vaellussauvauvojen piikit pureutuvat viipumälumeen hyvin. Tästä olisi ehkä kannattanut nousta huippuharjanteelle ja kulkea harjannetta länteen. Laskeutumista olisi voinut yrittää Kiellastjåkkan ja Hongan välistä tai Hongan pohjoispuolelta. Kuitenkin mahdolliset pahat kivikot ja laskeutumisen vaikeus arveluttivat sen verran, ettemme nousseet harjanteelle, vaan jatkoimme rinteessä.
No toisaalta tämä paikka rinteessä olisi jäänyt kokematta, jos olisi noustu huipulle... Maisemana Rautasjaure, Alesätnon suisto ja Alep Välivaren pahta ja muistona kiva kuva.
Isä ihailemassa Alesätnon suistoa ja Rautasjaurea.
Näkymä laakson yli Mårmastuganin kuruun ja sieltä laskevalle Vierrujohkalle.
Kiellastjåkkan ja Pakkapahuktjåkkan välistä laskeva puro.
Ylitimme puron tiiviiksi pakkautunutta lumikantta pitkin. Näkymä alaspäin.
Sama puro ylöspäin. Tässä saisi laskemalla aika vauhdin.
Siellacohkkan jylhä hammas.
Hongan pahta lännestä päin katsottuna.
Edessä Pieggaluoppal-järven alempi lampi (750 m) ja taustalla Kåtotjåkka (1991 m). Polku kulkee alhaalla soraharjuilla.
Alesätnon kaunista ja kumpuilevaa laaksoa Pieggaluoppalilta alaspäin.
Siellavaggin korkeimmalla kohdalla (1135 m) on paljon pahaa kivikkoa.
Näkymä tunturilammelta (1098 m) etelään päin.
Siellavaggia pohjoiseen päin. Maasto muuttui hyväksi kulkea.
Olisi kiva kävellä tuonne alas Siellavaggia... Käännyttiin kuitenkin itään päin.
Tjåmuhasin etelärinteen pahta.
Pallentjåkkan massiivi tulee edessä kurun eteen joten se kääntyy pohjoiseen (vas.)
Ballinvaggia pohjoisen päin.
Ballinvaggin tasankoa etelään päin. Takana Ballinbogicohkka.
Ballinvaggin tasangolla on saamelaisten vanhan asumuksen rauniot.
Ballinjohka laskee tasangon jälkeen jyrkästi putouksina omassa kurussaan.
Rinteessä laitettiin teltta pystyyn ja käytiin ihailemassa Ballinjohkan putouksia.
Ballinjohka putoaa välillä lumikannen alle.
Ballinjohkan köngäs jääkannen alapuolella.
Lisää Ballinjohkan karunkauniita kallioita ja könkäitä. Taustalla Tjåmuhas.
Yksi lukemattomista Ballinjohkan putouksista.
Ballinjohkan putouksia ei nyt vaan raaskinut jättää kuvaamatta.
Ja vielä lisää Ballinjohkan putouksia.
Telttaleirin alapuolella kulki vahva polku ja paikoitellen myös pitkospuut.
Vaellus jo takana ja iltakävelyllä Abiskojåkkan kallioilla.
Jälleen merkkejä "sivistyksestä" malmivaunut Abiskojåkkan sillalla.
Seuraavana päivänä käytiin vielä katsomassa Silverfalletia Björklidenin lähellä.
Silverfalletissa vesi syöksyy kolmisenkymmentä metriä alaspäin.
Retkemme viimeinen kuva otettiin upeasta Silverfalletista.
